Onko pakko mennä salille?
Vaikka salibuumi on ollut tässä useamman vuoden ajan päällä. Välillä tuntuu siltä, että jokainen kaveri ja työkaveri käy salilla, kun eihän sitä muita harrastusmahdollisuuksia edes ole? Mutta eihän se näin ole.
Salitreeni on hyvää ja etenkin vanhemman väestön on huolehtiva lihasmassan ylläpidosta. Salilla lihas kasvaa ja voimistuu ja keho muokkaantuu. Jaksat kantaa kauppakassit paremmin kotiin ja muut arkiaskareet tuntutuvat paljon helpommilta. Mutta miksi tehdä sellaista, mistä ei pidä? Lihaskuntotreeniä voit tehdä kotonakin pienillä painoilla tai välineillä kuten kumpparilla ja kahvakuulalla tai ihan omalla kehonpainolla ulkona sekä voit tehdä tätä yksin tai porukassa. Kotitreeni sopii ihan kaikille aloittelijoiden lisäksi jo kokeneille treenaajille muokkaamalla liikkeitä ja tehoa sopivaksi omalle kunnolle.
Lajikirjo on laaja ja voit valita monista eri lajeista itselleen sen sopivan. Nykyisin löytyy aikuisillekin kaikentasoisille melkeinpä joka lajista sopiva ryhmä. Mieti haluatko yksilö- vai joukkuelajin, rauhallista tanssia/joogaa vai menevää pallopeliä.
Tiesitkö, että monipuolisella treenaamisella rakennat varmasti tasapainoisen ja vahvan kehon, kun kuormitat ja kehität tasapuolisesti kestävyyttä, voimaa, liikkuvuutta ja liikehallintataitoja. Tällöin pystyt treenaamaan useammin viikon sisällä, kun kehität voimaa ja sitten seuraavana päivänä huollat kehoa liikkuvuudella niin pääset seuraavana päivänä kehittämään kestävyyttä.
Uusi vuosi tulee, joten olisiko aika kokeilla jotain uutta lajia sen vanhan, tutun ja turvallisen tilalle. Edes kokeilla muutaman kerran. Mielikin pysyy virkeänä, kun vaihtelee treeniä. Etsi itselle se mieluisin tapa liikkua! Salitreeni ei ole pakko tehdä, mutta se myös tukee hyvin muita lajeja. Auttaa sinua tukemaan ja kehittämään muita fyysisiä taitoja.